Kuva tulossa täytekuva

Ryhmä Roosa

  • Kilpailusarja: Esitaitajat
  • Harjoitusmäärä: Jää- ja oheisharjoittelu 3 x viikossa
  • Jääharjoituksissa harjoitellaan kaikkia yksöishyppyjä ja yksöis-yksöis hyppy-yhdistelmiä, peruspiruetteja, askeleita ja esiintymistaitoa.       
  • Oheisharjoittelu sisältää lajitekniikan ja -taitojen harjoittelua, monipuolisesti erilaisten liikuntataitojen ja fyysisten ominaisuuksien harjoittamista, tanssia ja kehonhuoltoa.
  • Painopiste oheisharjoittelussa on ketteryys- ja koordinaatioharjoittelussa, kehonhallinnassa, kehon linjauksien opettelussa ja liikkuvuuden lisäämisessä. 
  • Yksi osa harjoittelua on myös urheilijaksi kasvaminen ja omatoimisuuden lisääminen. Ryhmässä opetellaan urheilullista elämäntapaa ja -rytmiä sekä tavoitteiden asettamista ja harjoittelemista omia tavoitteita kohti.
  • Ryhmän aloittelevat kilpaluistelijat opettelevat esiintymistä ensin yhteisohjelmalla ns. Esitaitajat-sarjassa. Luistelija saa oman kilpailuohjelmansa, kun ryhmän vastuuvalmentaja arvioi, että luistelija hallitsee yksöishypyt ja peruspiruetit riittävän hyvin sekä pystyy yhdistämään tarvittavia askeleita.

Teksti päivitetty 27.8.2022

Ryhmäinfo

  • 1-10 luistelijaa
  • 9-12 -vuotiaita
  • Vastuuvalmentaja: ilm. myöhemmin
  • Ryhmävastaava: ilm. myöhemmin

Tiedot päivitetty 15.5.2023

Ryhmän pelisäännöt

  • Otetaan muut huomioon.
  • Valmistaudutaan jää- sekä oheisharjoituksiin.
  • Tullaan ajoissa jää- sekä oheisharjoituksiin tai ilmoitetaan hyvissä ajoin myöhästymisistä/poissaoloista.
  • Kuunnellaan valmentajien ohjeita.
  • Keskitytään jäällä ja oheisissa harjoittelemiseen.
  • Ei harjoitella kipujen kanssa.
  • Ei kiusata, arvostella tai naureta muille.

Teksti päivitetty 27.8.2022