HTA:n kilpaluistelijat ovat omien taitotasojensa mukaisissa kilparyhmissä. Kilpaluistelijan polku muotoutuu seurassamme luistelijan henkilökohtaisten taitojen ja tavoitteiden mukaan: tavoitteissaan voi tähdätä aina SM-tasolle ja siitä ylöspäin, mutta yhtälailla kilpaileminen on mahdollista myös tähtisarjoissa ja alueellisesti.
Valmennuksesta kaikissa ryhmissä vastaavat ammattitaitoiset ja kokeneet valmentajat, jotka edustavat alansa kärkeä. Lajivalmennuksen lisäksi tiimiin kuuluvat koreografi, baletin- ja tanssinopettajat sekä fysiikan ja kehonhuollon valmentajat. Monipuolisen harjoittelun osana hyödynnetään myös rotaatio- ja valjasharjoittelua.
Kilparyhmistä ensimmäinen on joko Minttu tai Roosa. Minttu-ryhmässä on nuoria tintti-ikäisiä luistelijoita ja Roosa-ryhmässä on vanhempia ns. Esitaitajia. Näissä ryhmissä haetaan ensin tuntumaa ohjelmaluisteluun yhteisohjelman kautta ennen omalla ohjelmalla kilpailemista seuran ulkopuolella. Yhteisohjelmalla esiinnytään seuran sisäisissä tapahtumissa ja harjoituskilpailuissa.
Tähtisarjalaiset osallistuvat alueellisiin kilpailuihin. ISU-sarjalaiset kilpailevat kansallisella ja SM-tasolla. Osa luistelijoista käy myös kansainvälisissä kilpailuissa.
Valmennusfilosofia – Helsingin Taitoluisteluakatemia











