Helsingin Taitoluisteluakatemian ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet.
Helsingin Taitoluisteluakatemia on siirtynyt käyttämään myClub-jäsenpalvelua, jonka kautta myös ilmoittautumiset lasten luistelukouluun, kilpa-, kehitys- ja harrasteryhmiin tulee tehdä.
HTA tiedottaa: Hallituksen jäsenten vastuualueet kaudella 2025-2026. Parhaiten tavoitat meidän sähköpostitse.
Kesän loma-ajat ja hallituksen päivystysajat. Valmentajat ovat lomalla 20.7. saakka. Hallituksen tavoittaa päivystyssähköposteista.
Jokaisella Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurassa luistelevalla tulee olla vuosittain hankittava lisenssi, eli kilpailu- tai harrastepassi. Luistelun harrastaminen liiton jäsenseurassa ei ole mahdollista ilman voimassaolevaa luistelupassia.
Suomen Taitoluisteluliiton Lasten luistelun linjauksen perusteet on julkaistu kevään 2025 aikana ja tulevat voimaan 1.6.2025. HTA tulee järjestämään touko-kesäkuun aikana vanhemmille infotilaisuuksia, joissa linjausta käydään läpi.
HTA:n kuudes toimintakausi on alkanut 1.5.2025 Toiminnan Vuosikellosta 25-26 löydät kauden tärkeitä tapahtumia ja päivämääriä
Taitoluisteluakatemian vuosikokouksessa 9.4.2025 muiden sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi valittiin uusia jäseniä hallitukseen kaudelle 2025-2026.
Helsingin Taitoluisteluakatemian Kevätjuhlaa vietetään sunnuntaina 13.4.2025 klo 14.30 alkaen Helsingin jäähallin harkkahallilla, osoite Nordenskiöldinkatu 11-13, Töölö.
Helsingin Taitoluisteluakatemian vuosikokous pidetään keskiviikkona 9.4.2025 klo 18.00 Tenniskeskus Smash Centerissä, Varikkotie 4, 00900 Helsinki
HTA järjestää aikuisille leirin 9-11.5.2025 Pajulahdessa.