Taitoluisteluakatemia on saavuttanut Tähtiseuramerkin myös aikuisluistelun osa-alueella. Kesän kynnyksellä saimme muutaman luistelijan kuulumisia harrastuksestaan.
Senni, 29, on aloittanut luistelun aikuisiällä HTA:n alkeisryhmässä syksyllä -22.
Senni kertoo treenaavansa kerran viikossa perustunneilla laajasti – jarruttamisesta hyppyihin asti. Parasta kauden aikana on ehdottomasti ollut harjoiteltujen hyppyjen ja liikkeiden onnistuminen. ”Kaarien sulavuus antaa aivan ihanan flow-tunteen”, toteaa Senni.
Senni jatkaa: ”Parasta jäällä on se, kun saa olla omalla tasolla, oma itsensä ja tehdä asioita omaan tahtiin. Kaikki muu unohtuu, kun keskittyminen tekemiseen vie päähuomion – siinä arjen murheet unohtuvat”.
Senni toteaakin aikuisiällä luistelun aloittaneena, että jäälle kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan ja testaamaan omia rajoja. Edistymistä tapahtuu nopeasti! Samalla pitää muistaa olla itselleen armollinen.
Tulevalla kaudella hän toivoo pääsevänsä jatkamaan kehittymistä ja nauttimaan jäästä. Hienoa on onnistumisen kokemukset ja hauskan pitäminen!
Lähde mukaan HTAn aikuisluisteluryhmiin. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet saat täältä: Aikuiset, taitoluistelun harrastusryhmät – Helsingin Taitoluisteluakatemia
Harrasteryhmävastaava Suskin sähköposti: harrasteryhmat@taitoluisteluakatemia.fi
#aikuisluistelijanääni
Kuva: HTA:n kevätjuhlasta: Jari Marttila